Tämä on taas niitä päiviä, kun ei haluaisi olla olemassa.
Voisin vain itkeä ja kadota tuhkana tuulen mukaan.
Olisikin niin helppoa se pois lähtö.
Mutta ei..
Jättäisin liikaa ihmisiä taakseni.
Liikaa surevia ihmisiä.
Miksi elän vain toisten tuella?
Miksen voi elää elämisen ilosta?
''Ja huomenna, taas huomenna olen surullinen''
-Uniklubi-Huomenna-
Tahtoisin vain elää itse onnellisena ilman toisten tukea,
mutta ilman tukea en kestä tätä taakkaa.
Taakkaa, joka on kertynyt vuosien aikana sisälleni.
Saisinkin revittyä sen pois itsestäni, mutta kun en saa.
Viimeiseksi voisin vain sanoa,
että kiitos jättäkää minut nyt rauhaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti